(fiilismusiikkeja)
http://offtherecord.fi/pariisin-kevat/
Ylihuomenna - tai teknisesti katsoen huomenna - hyppään junaan kohti kotia. Helsinkiä. Puhutaan tästä vaikka vaihtarivuotena Joensuussa, eihän asiat todellakaan menneet suunnitellusti, mutta parempi näin - elämäähän tämä vain on.
Olen oppinut ymmärtämään etten välttämättä olekaan niin huono ihminen vaikka joskus mokaisin, jäisin nukkumaan kotiin sen aamuisen ranskantunnin sijasta tai ryssisin ihmissuhteissa. Täydellisyyttä voi tavoitella, mutta tärkeintä on hyväksyä inhimillisyys. Kaikki tekevät virheitä, jopa myös minä, ja ne ovat hyväksyttäviä. Hyväksyttäviä, luonnollisia tekoja ja ennen kaikkea inhimillisyyden merkkejä, vaikka olenkin kieltänyt tämän ajatuksen itseltäni vuosien ajan.
Ennen kaikkea olen oppinut tuntemaan itseäni. Ehkä puhuminen on auttanut, ehkä kitaran soitto, ei sillä keinolla ole merkitystä. Tärkeintä on se että ymmärrän olevani minä ja vain minä. Tajusin vihdoinkin ihmisten usein jakaman vertauksen itseni ja Nuuskamuikkusen välillä - linkki on nomadius, tietyn sortin henkinen kodittomuus ja tarve nähdä maailmaa. Joskus on vain tarve lähteä. Mutta tämän yli menee kuitenkin pysyvyyden tarve, palaa se Nuuskiskin aina Muumilaaksoon. Kuluneen vuoden aikana Helsingissä tunsin ensimmäistä kertaa vuosiin viihtyväni aidosti jossain, tunsin olevani osa kaupunkia, osa sitä sykkivää ja vuorokauden halki elävää kokonaisuutta.
Tunsin olevani kotona.
Herättelen blogia henkiin kesän aikana, kunhan ehdin. Ensisijaisesti keskityn nyt sopeutumaan Pitäjänmäen maahanmuuttajataustaisten pitserioiden katveessa elämiseen, täysipainoiseen uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa bondailuun, toimistorottailuun sekä elämiseen.
