Vähän tänne muuttamisen jälkeen etsin Parturin. Paikka löytyi sattumalta, kuontalo lähestyi opaskoiramittoja ja löysin epämääräisiä suosituksia paikasta, jonka nimi kuulosti elämältä. Reissut Parturin luo on muodostunut epämääräisiksi ajan kulumisen symboleiksi, olkoon mittayksikkönä nyt Lassie-tukka. Saa jäsentää elämää, selitellä ja pohtia fiiliksiä uudesta kaupungista. Ja päästä eroon Lassiesta.
Oli ajatuksia, kun muutin Helsinkiin. Mietin, milloin voin kutsua tätä kämppää kodiksi, itseäni stadilaiseksi - onnistuuko se ajan myötä? Jollain tasolla molemmat kai on toteutunut, vaikka mielessä teen jo pesäeroa molempiin. Jatko-opiskelupaikasta ei ole mitään havaintoa, tulevaisuudensuunnitelmista ei siis niistäkään - kämpästäkin pitäisi olla vuoden päästä lähtenyt. Always on the move.
Tänään oli taas kuontalopäivä. Pyörittelin siinä yleismaailmalliset fiilikset, mietin ääneen täältä lähtemistä ja elämän jatkumista. Aika kuluu, vastahan mä pohdin pääkaupunkiin sopeutumista niskahiusten putoillessa lattialle. Vähän hämmentää ajan kulku ja ainainen lähteminen ajatuksen tasolla, mutta tää on luonnollista. Etappeja. Yhteen paikkaan jäämiinen ei auta matkan etenemistä.
Parturin jälkeen join kahvit lounasvuoron kanssa duunipaikalla, seinänaapurissa. Ajantappoa ja ajattelevia ihmisiä, tuli sellanen fiilis että mulla on paikka tässä kaupungissa.
Vaikka vuokrat onkin korkeat ja ihmisistä tulee isoissa massoissa kasvottomia.
