Aina yhtä inspiroivaa. Tunne, balanssi, se miten toi kitara kirjaimellisesti laulaa. Katsokaa.
Pakkailen kamoja koska huomenna ois lähtö kitaran ja kapsäkkien kanssa fiilistelemään kevättä Pariisiin loistoporukalla. Tai Helsinkiin, ihan miten vaan. Nosturia on ehtinyt tulla jo ikävä.
Mä alan vähitellen ymmärtämään missä olen kotona. Siinä paikassa on opiskelijabudjettiin sopimatonta kahvia ja muusikonrenttuja. Taideleffoja ja yöllisiä fiilistelyhetkiä parveketupakalla, ranskankielisiä keskusteluja ja kitaraindietä.
(ja sinä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti