varkaat, kulkurit

"Hissi pysähtyi aprikoiden kuudenteen kerrokseen. Kulunut maidonvärinen kupu himmensi puiseen hissikoppiin syttynyttä valoa, kun työnsin oven auki hukkuakseni Hallituskatu 9b:n rappukäytävän hailakkaan pimeyteen. Tila kaikui, rapatut kiviseinät hohkasivat kylmyyttä, joltain oli jäänyt ovi raolleen ja kiihkeän parisuhderiidan repliikit kaikuivat rapussa. Kuulostelin naisen sopertavaa, itkuun sekoittunutta huutoa aikani, kunnes se toi mieleeni Tiinan ja jatkoin matkaani päätäni pudistellen. Käytävän päässä yksinäiseen oveen ruuvattu kyltti "VARASTO" toimi opastuksena niin varkaille ja kulkureille kuin myös alakerran Alzheimeria potevalle rouvashenkilölle, joka tuli kahdesti viikossa ovelleni kysymään, milloin ensimmäinen erä väritelevisioita saapuisi maahan. Oven kivuliaasti vaikeroivien saranoiden äänet eivät ehtineet korviini, kun jo kapusin nurkan huteria tikkaita piena pienalta kohti taivaita.

Ulkona satoi. Katolla sen arkisuus hävisi täysin ja muuttui entistä vaikuttavammaksi, kohosi ansaitsemiinsa sfääreihin: liki majesteettinen luonnonilmiö antoi ensin odottaa itseään koko kuivan kesän ja tuli sitten vaivihkaa, rikkoi leikkivän lapsen hiekkalinnan ja rytmitti pisaroillaan kommuunin nurkkahuoneen tukahdettuja huokauksia. Maailma tuntui yhdeksäntoista metrin korkeudesta paljon merkityksellisemmältä kuin yleensä. Jossain alhaalla soi alavireinen, kaihoisa huuliharppusävelmä ja kollikissat mourusivat. Istuin katon harjanteelle häpeillen aiheuttamaani meteliä, joka varmasti kuuluisi alapuolisiin asuntoihin. Vieressä makaava Eino ei kuitenkaan hätkähtänyt, se oli vetänyt setävainaan karvalakin syvälle päähänsä ja mutusteli hiljaa Tapolan mustaamakkaraa, sitä jota myydään Laukontorilla niissä paksuissa, rahisevissa paperipusseissa."