Ihmisluonto on arvaamaton. Sielunkumppani voi aina lähteä etsimään elämänsä
tarkoitusta ja muuttaa alpakkafarmille Peruun, ja se monet illat
kaljoitteluseurana istunut kaveri saattaa loppupeleissä lyödä
puukon selkään oman etunsa ja muutaman mäyräkoiran
saavuttamiseksi. Kitara ei kuitenkaan jätä, se on paikalla aina. Soittaja näppäilee siitä murheidensa aikaan esiin surumielisen soinnun säestämään mollibluesia, mutta saa myöskin Esplanadin ilta-auringossa esiin elämää ylistävän gospelin.
(Äikän vitoskurssi on karmea, joka toinen päivä tekstitaitojen ja esseiden kirjoittelua pikkutunneille asti = päänuppi kiittää. Toisaalta tää on parasta mahdollista harjoitusta kirjoittamiselle (joka muuten jäisi auttamatta) mutta raastavaa silti.)
Arkeen kuuluu paljon oivalluksia, elämä on toisinaan ihan mukiinmenevää.
Joensuussa on talvi. Tai en loppupeleissä siitä talvesta tiedä mutta on/off-tilanne lumen kanssa, kinokset ilmestyvät päivässä ja katoavat seuraavan viikon aikana kunnes kierto alkaa taas alusta uuden lumikuuron myötä.
Elämä pyörii outoa ympyrää. Kun astun junasta asemalaiturille ja vieressä näkyy Eduskuntatalo, en voi tehdä muuta kuin hymyillä. Lauantai-aamun ratikkaseikkailut, Valtterin ihmispaljous ja äärimmäisen toimiva julkinen liikenne on asioita joita mulla on oikeasti ikävä. Samoin kuin vanha elämä, Etiksen käytävät ja ne bussimatkat 270:lla Stadiin ja takaisin.
Kun vielä sunnuntaina iltakuudelta hengailin Elielinaukiolla postitaloa katsellen, jokin tuntui loksahtavan. Täällä mun kuuluisi olla, vaikka seuraavana aamuna olisinkin pakertamassa esseitä kristinuskon etiikasta.
kuvat från helsingfors, viime vkonloppu
Oli miten oli, viihdyn mä täälläkin. Musiikkihommat pyörii, keikkaa pukkaa ja ilmeisesti proggis ottaa tuulta siipiensä alle. Koeviikkokin on kohta ohi ja pidän itteni kiireisenä - elämä jatkuu ja asioilla on tapana järjestyä.
ja tähän pohdinnan lopuksi kuunnelkaa hyvä biisi! terveisin katkera alaikäinen joka ei pääse katsomaan Bon Iveriä Flowhun ensi vuonna koska saa pahvit vasta kuukauden sen jälkeen, tämä on vääryys
Everything is music and nothing hurts. Lähes kaikki vapaa-aika tuntuu menevän jollain tavalla musiikkiin, mutta toisaalta tuntuu että elämässä on enemmän sisältöä ku aiemmin. Ehkä näin sen pitääkin mennä, who knows.
Sigur Rósin INNI-dokkari/livetallenne näytettiin Joensuun Rokumentissa (musiikkielokuvafestari), täydellistä. Yllätyin siitä täysin että täällä edes on tollanen, ihan mukavasti elämää täällä pikkukaupungissa on. Sopeutuminen Pohjois-Karjalan perukoille on tapahtunu varsin mallikkaasti, vaikka Helsinkivisiitit onkin aina yhtä mukavia. Siinä kaupungissa vaan on jotakin, en voi auttaa itteäni sen faktan kanssa että Rautatieasemaa ja kivimiehiä katsellessa sekä ratikoilla seikkaillessa tunnen olevani kotona.
Koeviikko lähestyy ja pitäisi jaksaa lukea ranskaa ja uskontoa ja tehdä matikan tilastoprojektia mutta sunnuntaisin motivaatio tuntuu olevan jossain muualla, ehkä se siitä. Je ne parle pas francais et je crois que je peurrais dormir plus.
Tällaista kuuluu tänne - viettäkää hauska sunnuntai, koalat.
1. En harrasta asioiden nimeämistä juurikaan, mutta omistan kaksi akustista kitaraa nimeltä Kyösti ja Torsti.
2. Haluaisin opiskella islantia.
3. Harrastin (jolla)purjehdusta muutaman kauden mutta jouduin lopettamaan kilpailupaineiden ja terveydentilan takia ja nyt kaduttaa, takana käytännössä kaksi kesää ilman purjehdusta ja äärimmäinen ikävä sitä. Ens kesää odotellessa...
4. Soitan kitaraa ja haitaria. Ihmiset jaksaa aina kysyä että miks ihmeessä haitari, ja loppujen lopuks siihen päätyminen oli lähinnä sattumaa. Alunperin mun piti aloittaa pianon soittaminen mutta opetusta ei tuntunu löytyvän mistään ni faija heitti ehdotuksen että jos haluaisin kokeilla soittaa haitaria koska meidän kämpän nurkissa pyöri joku vanha, aikanaan isoveljelle ostettu soitin. Opettaja sattu olemaan innostava ja sille tielle sit jäätiin, vaikka pianon soittaminen houkuttelis yhä :---D. Kitaraan päädyin sitä yleisintä kautta eli riparin jälkeen se ei-kenenkään-omaisuutta oleva vanha akustisen raato pääsi kunnon käyttöön ja vähitellen niiden riparibiisien sointuharjaamisen jälkeen motivaatiota riitti muuhunkin soittelemiseen. Suunnitelmissa olis vielä ukulelen hankkiminen, kunhan rahatilanne vain antais jossain vaiheessa tarpeeks periksi.
5. Pelkään ilmapalloja. Toki myös jollain tavalla pimeää, hyviä kauhuleffoja, yksinäisyyttä ja sotaa eli näitä normaaleja asioita, mutta pahin kaikista on ilmapallot (älkää kysykö miksi).
6. Tulevaisuudensuunnitelmat täysin auki. Visioita on ollu valokuvauksesta arkkitehtuuriin ja toimittajaan mutta mitään sen varmempaa ei tällä hetkellä ole, tällä hetkellä on ollut pientä ajatusta kielten opiskelusta, esimerkiks ruotsalainen filologia eli rakkaan länsinaapurimme kirjallisuuden kääntäminen vois olla hauska ajatus. Mutta ideat vaihtuu ja voin vaan arvata mistä löydän itseni kymmenen vuoden päästä.
7. Aasinsiltana edellisestä, oon suunnitellut lähteväni opiskelemaan ulkomaille. Suunnasta ei vielä varmuutta, Ruotsi vois olla hauska valinta tai toisaalta Ranska (ainakin sais kielen opiskeltua...) tai Britit?
8. Asuin elämäni ekat neljä vuotta Costa Ricassa & Namibiassa ja opin espanjan ja englannin ennen suomea. Costa Rican ajoista en muista mitään ja fiksuna lapsena unohdin espanjan täysin (vaikka sitä koko lapsuuteni kuulleena osaan ääntää ~oikein) mutta englannista jäi hyvät pohjat.
Sunnuntait on niitä päiviä jolloin mielessä pyörii menneisyys ja ei saa mitään aikaiseksi.
(+ Silversteinfiilistelyt. Houkuttelis suuresti mennä nostalgisoimaan näitä Nosturille maaliskuussa mutta keikka maanantaina ja mun pitäis olla tietysti Joensuussa = huono yhtälö. Puhumattakaan siitä että opiskelijabudjetti huutaa hoosiannaa)
I said I'd never walk away, but I'm not able to stay
I said I'd never leave this place, but I can't stay here
To watch you fade and watch you change into someone I can't face
Kuvausreissu Naantalin vanhaankaupunkiin w/ Rebecca.
Tuntuu oudolta olla lomalla, univelat loistavat poissaolollaan ja fiilis on hyvä. Jälleennäkemisiä ihmisten kanssa, litrakaupalla kahvia ja sosialisointia. Kouluhommat kasautuvat (jälleen), ranskan itsenäisen kurssin kirjoitelmat on rästissä ja olen mahdollisesti helisemässä subjunktiivimuotojen ja äärimmäisen epäjohdonmukaisen kielen kanssa. Paulo Coelhon samaa kaavaa noudattavat kirjat puuduttavat ja enkun kurssia varten luettava Veronika Decides To Die ei kiinnosta, tuntuu oudolta todeta mutta kaikesta hienoudestaan ja elämänfilosofiastaan huolimatta en jaksa sen miehen itseään toistavuutta.
Juna-asemilla on niin paljon piilotettuja tunteita. Astut ulos
junasta, katsot ympärillesi ja näet sadoittain ihmisiä jotka saapuvat
tähän kaupunkiin. Tarkoitusperät ovat tuntemattomat, jollain saattaa
olla kumppani kaupungissa, toinen taas saattaa olla matkalla katsomaan
vanhempiaan sairaalaan.
Ihmiset ympärillä hajautuvat ja
lähtevät eri suuntiin, monet heittäytyvät halaamaan vastaan tullutta
ystäväänsä. Tutuilla kiviportailla istuessa, vanhaa turkoosia mersua
etsiessä on aikaa pohtia. Miksi olen juuri täällä? Miksi tieni vei
tänne, onko olemassa mitään järkiperäistä selitystä sille, että
murteensa vuoksi vihattu kaupunki on minulle juuri niin erityinen?
Tuntuu oudolta olla Naantalissa. Puolen vuoden jälkeen.
Kaupunki ei muutu, pölyisen ison puutalon väki pysyy suurinpiirtein
samana, tumma shetlanninlammaskoira jaksaa aina innostua kun vaivaudun
tulemaan.
- kesäduuneilua
- suokkireissuja!
- täydellinen juhannus
- paljon uusia tuttavuuksia
- pariisin kevät kahdesti livenä
- ex tempore-reissu foo fightersin keikalle jammailemaan biffy clyroja
- jonkin sortin jäähyväiset
ja ensi vuodelle jää
- porvoo-reissu (koska vanhakaupunki ja Brunberg)
- naantalireissu! ottaa suuresti pannuun että en ehtinyt/päässyt/jaksanut käymään
- kuopiossa ravaaminen
- reissu alpakkafarmille
- kunnon festarointi!
- koko yön ulkona hilluminen
- katusoittelut
ja koko kesän soundtrack on ehdottomasti Kristiina (PASAn debyyttiä odotellessa!)
Täällä raapustaa pieni otus, joka majailee jossain päin Suomea ja tappaa aikaa kolhuja kokeneen akustisen kitaran kanssa. Tarvitseeko tietää sen enempää? Nautin olostani kun saan kupin teetä ja voin kuunnella hyvää musiikkia, kamerakin on mukava toveri toisinaan. Tarvitsen parturireissun ja kupin kahvia - näiden tavallisten tarpeiden (vettä, ruokaa, maailmanrauha) ohella, mutta niidenhän toivoisi olevan itsestäänselvyys tässä maailmassa. Ainakin sen maailmanrauhan.
Toisinaan tämä blogi jää huomiotta ja vielä useammin sen todellinen merkitys jää itsellenikin hämäräksi, inspiraatiotulvan purkaminen voisi olla hyvä tapa käyttää tätä mutta sitä tarkoitusta palvelee mielestäni paremmin tumblr (http://australianpenguins.tumblr.com). Elämän selittelyyn ja satunnaisiin tapahtumapostauksiin tämä soveltuu hyvin, vaikka rytmi on ja todennäköisesti tuleekin pysymään melko epäsäännöllisenä.
Lähestyvä Joensuuhun muutto on saanut pohtimaan asioita ja elämää yleensä, asenne pieneen maisemanvaihdokseen on vaihtunut yllättävän myönteiseksi. Aluksi nykyistä elämäntilannettaan vähätteli ja yritti puolustautua sillä, että mahdollisesti kaikki muuttuisi parempaan uudessa paikassa - eihän tässä olekaan muuten mitään vikaa, kunhan vain muistaa menneisyytensä. Viimeinen vuosi on ollut elämäni parhain, vaikka elämä tuntuukin aina paranevan vuosi vuodelta.
cy'all, ehkä tänään, ehkä kahden kuukauden päästä
Tuukka
ps. odotan lättähattuvaunujen paluuta liikenteeseen - Pasilan ratapihan kuvausreissu oli varsin antoisa.
voisin ostaa ukulelen ja opetella laulamaan. tai nukkua univelat pois ja herätä siihen että tuolla on kesä
Muut nukkuu rennosti iltapäivän puolelle, täällä herätään klo 7:45 vanhan Nokian sinnikkääseen herätyskelloon. Sormet ei riitä viisiminuuttisten torkkuttamisten laskemiseen ja kun on vihdoin selviydytty suureen maailmaan niin otetaan pienet tirsat epämukavassa bussissa.
Toimistolla ajatukset parista viikosta papereita pyörittelemässä muuttuu maalaussuunnitelmiksi ja pikasilotteen hinnan tarkistamiseksi, ovelaa tehdä kesätyöläisestä remonttireiska.
Kesä on ahdistava ja hiostavan kuuma, haluan syksyn ja tuuliset ilman ja ruskan.
Aika häviää mukavasti, tossa tuli perjantaina katottua PASAn keikka Vernissassa ja oli suht upeeta :--) Levyä odotellessa!
Viikonloppu on mennyt näin vaihteeksi koeviikkoon valmistautuessa, filosofia on toveri ja vähitellen alan jopa käsittämään emergentin materialismin ja skeptisen realismin kaltaisia kapulakielikäsitteitä. Väittäisin ajan loppuvan kesken mutta toisaalta ei voi mitään - koeviikko tulee aina liian nopeasti ja viimeisen illan paniikki tulee tutuksi :---D Ja äidinkielen esseetä on tullut raadettua deadlinen yli, mutta eipä tolle nyt voi mitään - aikataulut venyy aina. "I love deadlines - especially the wooshing sound they make as they pass by".
Ja pakkohan se on tämä mainita: kuuskytlukulainen matkaradio josta ilmeisesti maksoin hitusen liikaa Hietsun kirppiksellä, fiksasin ton hajonneen nappulan päältä ja nyt pitäis enää kehittää tohon jostain akku tai muuntaja nii eiköhän toimi :---)
cya,
T
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Viime aikoina olen yrittänyt kiinnittää huomioni elämän pieniin iloihin:
hyviin kirjoihin
öisiin bussimatkoihin
loistavaan musiikkiin
pieniin keikkoihin
jonkin sortin unelmaduuniin
rakkaisiin ystäviin
yökävelyihin
musiikkiprojekteihin kitarointiin
Näyttäisi nyt mitä ilmeisimmin siltä, että osa näistä tulee jäämään taakse - tässä on suunnitteilla muutto Joensuuhun joskus loppukesästä, ilmeisesti mua ei ole luotu juurtumaan tilanne on hieman pakotettu sillä tällä hetkellä mulla ei oikein ole muita vaihtoehtoja ja yksinkertaisesti rakastan elämää täällä. Mutta elämä jatkuu, sometimes goodbye is a second chance, mitä luultavimmin tulen vielä palaamaan tuolta pk-seudulle muutaman vuoden päästä sillä tarkoitus olisi lähinnä hoitaa lukio pois alta. Ja toisaalta onhan tässä vielä koko kesä aikaa!
Ja kun tuo kerran tuli puheeksi niin kesä lähestyy mukavan nopeasti, enää viikko koeviikkoon ja sitä rumbaa kun on kestänyt myös puolisentoista viikkoa niin homma on ohi! Vaikka oon koko kesäkuun duunissa (ekaks pari viikkoa täällä toimistolla missä yleensäkin lagailen ja sen jälkeen toinen mokoma Espoonlahden S-Marketissa) niin eipä tuo haittaa, raha kelpaa aina ja toisaalta onhan tossa toi loppulomakin jäljellä :--) Suunnitelmissa olis mm. katsastaa Pariisin Kevät Joensuussa, käydä moikkaamassa ihmisiä Varkaudessa, fiilistellä Ruisrockissa, päästä katusoittelemaan Turkuun, viettää aikaa Naantalissa ja muutenkin kierrellä Suomea - unohtamatta rakasta pääkaupunkiseutua.
Kuvia keväältä ilmestyy joskus kunhan saan niitä / jaksan latailla...
Eilinen oli upea päivä Vanen, Sonjan ja Raipen kanssa seikkaillessa Helsingissä. Valloitettiin Ruttis, Senaatintori ja Kauppatori, kitara on toveri ja kirjoitettiin mm. balladi Sonjasta ja ES:stä sekä traaginen viisu Raipesta (joka putosi mereen...).
Täyteenbuukattu pääsiäisloma on yllättävän virkistävä, vaikka vapaa-aikaa (lue: yleistä lagaamista himassa kitaran kanssa) on vähemmän kuin arkena ja ravaan jatkuvasti Espoon ja Helsingin välillä. Tänään oli näin vaihteeksi ex-tempore Helsinkireissu ja tavallista syvällisemmät juttutuokiot med Maria, ehkä jonain päivänä osaan selventää ajatuksiani ja kirjoittaa jotain syvällistä ylöskin. Tai jätän sen ajatuksen tasolle ja kiusaan filsanmaikkaa kysymyksillä.
ps. fiilistelyhetket postitalon portailla akustisen kanssa = täydellistä, haluan katusoittelemaan jonkun soitto-/laulu-/rääkymis-/rytmimunataitoisen kanssa
Viime päivät on ollut aivan turhan hektisiä, kuulumiset on ollut lähinnä koeviikkoa, luku-urakkaa ja elämäksikin kutsutun solmun selvittelyä. Isoja päätöksiä, tulen täälläkin infoamaan jos/kun jotain tapahtuu.
Tässä on tapahtunut aika lailla kaikkea, Hullujen Päivien loisteliaan levyalen ihmettelyä ja Black Swanin pällistelyä. Ja tietysti paljon ihmisten bongailua ja sosiaalista elämää ja musiikkia. Ja lähettelin myös tossa hakemusta hcsanomien toimittajaks, saa nähdä tuleeko mokomasta lainkaan mitään :---D
Tän postauksen tarkoitus oli ilmeisesti lähinnä osoittaa että hei, olen elossa ja jatkan bloggausta paremmalla ajalla.
ps. olen semiaktiivinen Tumblrissa, feel free to follow me there.
MCR oli ja meni. Jonottelin vajaat 18h Hartwallilla tutustuen ihmisiin, kyrpiintyen säähän loskaan märkyyteen lumeen tuuleen nimeltämainitsemattomiin kusipäihin aivan kaikkeen sekä fiilistellen mukavasti musiikkia ja viettäen aikaa hienojen ihmisten kanssa. Kiitos vielä Ella, Jesu, Rebecca, Elina, Sarah ja kaikki muut joita en nyt muista mainita tässä.
Itse keikka oli melko mukavaisa. Lämppäri oli aluksi järkyttävän hyvä, kunnes selvisi että samaa ideaa kierrätettiin joka biisissä ja mielenkiintoinen elektrorock ei ollutkaan niin mielenkiintoista. Bassot oli aivan liian kovalla (= tuntui iholla, korvat ei varmasti tykkää mutta tunne on silti täydellisyyttä) mutta muuten ihan okei kokemus ennen MCR:ää.
Bändi tuli suht ajoissa lavalle ja soitti kelpo setin, mukana oli onneksi muutama vanha vaikka setti tuntui keskittyvän ihan ymmärrettävästikin Danger Days:iin. Thank You For The Venom ja SING olivat itselleni koko keikan kohokohtia melko lopussa soitetun Vampires Will Never Hurt You:n lisäksi: ei tullut mitenkään mieleen että Vampires voisi oikeasti kuulua settilistaan. Eturivi oli ihan jännä mutta plekua ei tarttunut mukaan koska pudotin mulle heitetyn muoviläpyskän hehehehehe vaikka nyt jälkikäteen mietittynä olis voinut jättää jonottamisen paljon vähemmällekin. Hoho, ainakin tuli tämäkin koettua :--D
Ja jälleen yksi viikko takana. Näitä semivirkeitä harmaita lumisia lauantai-aamuja on tullutkin kaipailtua, vihdoinkin saan jotain aikaiseksi ja ajatuskin jopa kulkee. Viikon fiilistelyistä syntyneet insipikset voisi myös toteuttaa, niitä ovat muun muuassa:
- kevään ensimmäiset lokit, maailman suuret ongelmat ja muita syvällisiä ajatuksia mustaksi valkoiselle
- muutama visuaalinen idea kankaalle räiskittäväksi
- kesää varten suunnitellun leikekirjan alustava toteutus
sekä muita ikuisuusprojekteja jotka eivät tunnu ikinä toteutuvan. Koeviikko lähestyy uhkaavasti ja UE1- sekä TE1- kurssien kirjat lojuvat tuolla hyllyn perällä kutsuvasti, lukio tuntuu jaksottuvan lähinnä kuukauden joutenolosta ja kahden viikon käsittämättömästä lukuputkesta, mihin perään laitetaan vielä viikko stressaavia kokeita ja lopullinen euforia yhden syklin selvittämisestä.
Muutama kuva eiliseltä, Annika on ihan kivaisa kuvaaja vaikka sen suosimassa intialaisraflassa on epäilyttävä myyjä joka sanoo stereotyyppisellä intialaisaksentilla ettei koko paikasta löydy naan-leipää.
